perjantai 25. maaliskuuta 2016

Maalari roiskii

Kaksi asiaa mitkä tuntuvat näin talvellakin kiinnostavan mediaa ja meitä kansalaisia, ovat vanhusten hoito ja kylmä sää. Satuin saamaan käsiini vuoden alussa julkaistun Ilta-Sanoman ja siinä kerrottiin kuinka hyvin Kempeleellä hoidetaan vanhuksia. Kyseinen kunta valittiin lehden mukaan jopa Suomen vanhusystävällisemmäksi kunnaksi. Lukiessani kyseisen jutun juolahti mieleeni myös se, että vuonna 2011 Kempeleen kunnanjohtaja kävi Harjavallassa, meille silloisille kuntapäättäjille kertomassa niin sanotusta Kempeleen mallista, jolla heidän kuntansa talousasiat oli saatu kuntoon. Nyt vuosien jälkeen tuntuu, että myös vanhusten osalta heidän mallinsa on tuottanut tulosta. Eräät päättäjistämme taisivat tykästyä tähän heidän malliinsa, mutta päätimme kuitenkin tyytyä omaan malliimme, koska kaupunkimme talous oli kovan saneerauksen jälkeen suhteellisen hyvässä kunnossa. Nyt taitaa asiat olla toisin, sillä Ilta-Sanoman mukaan meidän vanhustyytyväisyys on sijalla198, kun taas syntymäkuntani Kihniökin, on tilastollisesti paremmalla sijalla. Vanhusväestö lisääntyy jatkuvasti ja vaikka puhutaankin hyvinvointivaltiosta niin joskus tuntuu, että vanhusten kohdalla tämä hyvinvointi on unohdettu. Suomella menee tätä nykyä muutenkin kehnosti ja tämä heijastuu ilman muuta kuntien talouteen. Veroja nostetaan ja investointeja karsitaan. Ikävintä on, että näistä leikkaustalkoista kärsivät lapset, nuoret ja me vanhukset. Nykyiset päättäjät eivät tajua, että eläkeläiset ovat niitä, jotka myös osaltaan rahoittavat kuntia veroeuroillaan, eivät siis ole pelkästään tuhlaajia. Siksi luulisi, että juuri heidän hyvinvointinsakin on tärkeää kunnille. Ollessani itse vielä mukana kuntapäättäjänä muistan kuinka väännettiin niin sanotusti kättä siitä kenelle siirretään vastuu vanhustenhoidosta. Sosiaalidemokraatit, kuten myös keskusta ja kokoomus olivat kaupunginjohtajan, joka itsekin on sosiaalidemokraatti, kanssa sitä mieltä, että yksityinen on paras ja tulee halvemmaksi kuin kaupungin ylläpitämät palveluasunnot. Nyt on jo huomattu, ettei näissä ulkolaisten omistamissa palvelutaloissakaan hoito ja asuminen ole halpaa. Taitavat tulla kunnille jopa kalliimmiksi kuin omat. Mitä taas hoidon laatuun tulee niin siitä on minunlaisen tietämättömän turha sanoa mitään, ja siksi onkin hyvä, että aina on joku tietolähde, jonka omainen on laitoksessa ja joka kertoo, mikä on totta, mikä viranomaisten viranpuolesta kerrottua kaunistelua. Paljon on tarinoita puolin ja toisin, mutta kuten jo totesin, iltapäivälehden kertoman mukaan Harjavalta ei kuulu parhaiden joukkoon.

Ossi Qvist

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.