tiistai 5. huhtikuuta 2016

Uima- keila- ja liikuntahallin yhteistyö Historiaa Nakkilassa



Uimahalli rakennettiin 70- luvun alussa, kerättiin kuntalaisilta rahaa, yhdistyksen nimissä. Uolevi Reponen oli isompana hankkeen vetäjänä, rakennus valmistui ja todettiin alakerrassa olevan tilaa myös pienelle Keilahallille, joka myös tehtiin. Innostus oli kovaa, käyttäjiä halli täynnä päivittäin.

Tuli 80- luku, oli iso tarve rakentaa myös Liikuntahalli, suunnittelut aloitettiin ja halli valmistui Uimahallin jatkoksi. Kerättiin kuntalaisilta Uimahallin osuudet pois muutamalla uintivuorolla ja luvattiin kunnan pitävän huolta Uimahallista ja sen käytöstä.


On kulunut vuosikymmeniä

Ollaan tultu 2010 luvulle, Liikunta-Uimahalliin tehdään suunnitelmaa rakennuksen ulkopintojen uusimiseksi, myös salaojat rakennettaisiin uusiksi, sekä tehtäisiin kalustosuoja. Suunnitelmat on jo aika pitkällä, niin hups, 2015 helmikuussa yhtäkkiä, nopeasti todetaan uimahallin palkkien olevan hyvin paljon rikki ja Uima-keilahalli suljetaan vaarallisena käyttää, keilailijoilta kielletään palkintojen ja muiden tavaroiden hakeminen kiinteistöstä.


Uuden suunnittelu aloitetaan

Perustetaan Hanketyötoimikunta, kokouksia pidetään, on kova kiire, ei itsekään tiedetä mitä ollaan tekemässä, sama toimisto, mikä alussa teki hallin ulkoseinien suunnitelman, kutsutaan paikalle, vaikka kunnassa ei vielä tiedetä mitä suunnitellaan. Päätetään pitää Nakkilalaisille yhdistyksille 5000 euron Scouttaus tilaisuus, jossa saataisiin selville kuntalaisten tarpeet tulevaisuuden liikunnan harrastamisessa. Tilaisuus menee hyvin, kaikki osallistujat ovat innostuneita, siitä tulee raportti toimikunnalle ja samaan aikaan tulee suunnittelutoimistolta uuden hallin rakentamisesta suunnitelma, siihen tehdään joitain korjauksia, mutta mitään isoa kuntalais tilaisuuden annista ole otettu mukaan uuden hallin suunnitteluun.


Kysymyksiä ?

Miksi Vesiliikuntatiloja ei tule lainkaan uuteen halliin ?

Miksi ehjä, nykyinen 5 miljoonan arvoinen liikuntahalli hajoitetaan ?

Miksi scouttaus tilaisuuden antia ei ole otettu suunnitelmassa mukaan ?

Miksi Nakkilalaiset ajetaan harrastamaan naapureihin ?

Miksi kuntalaisia aliarvostetaan hankkeen suhteen?

Minkä vuoksi uutta suunnitelmaa aloitettiin tekemään kiireellä ?

Miksi ei tehdä nykyisen Uima-keilahallin paikalle Vesi-liikuntakeskusta, missä otetaan huomioon lasten, vammaisten, vanhusten ja muiden vesiliikunta-käyttäjien haasteet ?

Eikö Virkamiehen pitäisi kuulla kuntalaisia, miksi muuten Nakkilassa on Kunnaninsinööri ?


Eikä tässä ole vielä kaikki, vanhan hallin purkaminen tulee maksamaan noin 500 000 €, uuden suunnittelu ainakin saman verran, eli Miljoona olisi heti viety kuntalaisten rahoja. Uuden samanlaisen, kuin vanha, kustannukset ovat myös useita miljoonia. Liikuntahallin harrastajat joutuisivat olemaan ilman harrastetiloja pitkän aikaa, varmaankin ainakin vuoden ajan.

Annetaan olla vanha liikuntakeskus paikallaan, uusitaan vain ulkoseiniä ja tehdään vesiliikuntatilat. Rakennetaan myöhemmin, uuden kirjaston rakentamisen jälkeen noin 10 vuoden päästä uusi Liikuntahalli, uuteen sopivaan paikkaan. Myös valtuustoryhmiä on patisteltu hyväksymään, tämä huono ratkaisu, nakkilalaisilla on hyvä olla valtuuston kokouksessa 25. 4.2016, kun asiasta päätetään.

J Virtanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.